15.1. Orastava varhaisdementia

Meillä ei ole mitään käsitystä siitä, miksi olemme pukeutuneet kylpytakkeihin.

Se on yksi varhaisdementian hauskimmista puolista: koskaan ei muista, miksi mitäkin teki, ja oliko tekemisellä oikeasti jokin tarkoituskin. Nytkin me olemme ihan varmoja, että jotain piti tapahtua, mutta olemme varmaan kolmatta kertaa minuutin sisään iloisesti yllättyneitä siitä, että se jokin edellyttää kylpytakkia. Olisiko se uimahalli vai hartiahieronta vai lilluminen hajuvedessä jossain spassa?

Muistin haperoituminen ei oikeastaan ole mukavaa, mutta toisaalta sitä samalla unohtaa vähitellen kaikki kurjatkin jutut kuten sen yhden typerän epäkelpokerhokaverimme mikä-sen-nimi-nyt-taas-olikaan. Samalla kun ne uusimpien muistojen aivosolut kieltätyvät luovuttamasta tietojaan, alkavat vanhat toimia sitäkin aktiivisemmin. Muistamme tismalleen, miten aurinko läikitti valollaan kerhotilan lattiaa silloin joskus ihan ensimmäisenä kerhopäivänä tai miltä tuoksui ensimmäinen kohtaamamme persikka. Harmi, että näillä asioilla ei ole erityisemmin käyttöä siinä vaiheessa, kun löytää itsenä kadunkulmasta arpomasta etenemissuuntaa.

Me emme ole menettämässä muistiamme vanhuudenhöperyyden vaan paljon hienostuneemman syyn eli stressin takia. Täysin käsittämättömästi emme ole downshiftanneet (suomennos:laiskotelleet) riittävästi, joten ylirasittuneet kaksi aivosoluamme eivät oikein jaksa tehdä töitään. Tilanteesta on toisaalta runsaasti iloa, koska ihan tavallisistakin asioista tulee pieniä seikkailuja. Olemme ostaneet neljä paketillista perunajauhoja vain siksi, että olimme varmoja, että juuri siitä olisi puutetta ja olemme etsineet ruskeaa vyötä lukuisista kaupoista todetaksemme lopulta, että meidän ei pitänyt etsiä vyötä vaan huivia (mutta näimme todella mittavan valikoiman vöitä, se pitää tunnustaa). Nyt voimme tehdä kiisseleitä koko kevään, perunajauhoja kyllä riittää, mutta se vyö on yhä hankkimatta. Paitsi että se on oikeasti huivi, joka siis piti ostaa.

Hauskimpia muistamattomuusosuuksia ovat kuitenkin nimien katoamiset. Sitä voi kerhossa jollekin ihan tutulle selittää ummet ja lammet ja nimitellä häntä täysin väärin tajuamatta lainkaan, että jotain on hassusti. Lopulta sitä ihmettelee ääneen, että miksi sinä Senni olet niin hiljaa, jolloin Senni huomauttaa, että hän on Anni. Ja että Senni on heidän koiransa, kuten meidän pitäisi hyvin tietää. Hyvät naurut saimme myös silloin, kun väitimme junaa raitiovaunuksi ja laivaa "siksi laitteeksi, joka ei uppoa, vaikka olisi täynnä ihmisiä". Kaikki pitivät sitä vitsinä, mutta me kyllä tiesimme, että emme löytäneet sekavista aivokoppasistamme oikeaa sanaa, joten keksimme kiertoilmauksen tai ainakin sanan, joka on vähän sinnepäin. Niin tekevät muutkin varhaisdementikot.

Niin että meillä ei ole aavistustakaan, miksi sonnustauduimme kylpytakkeihin. Ne ovat ohutta joustofroteeta ja niissä on kätevät solmimisnauhat. Lisäksi nämä ovat aika mukavat päällä. Eiköhän se riitä, vaikka ei muistakaan, mitä piti tehdä.