4.1. Maailmanlopun jälkeistä pohdintaa

 

Tänään olemme ylen filosofisella tuulella. Kaikki alkoi maailmanlopusta 21.12.2012. Se oli niin pieni ja vaatimaton, että me emme huomanneet sitä oikeastaan ollenkaan. Nyt emme ole lainkaan varmoja, että tuliko maailmanloppua vai jäikö se jotenkin puolitiehen, koska meidän mielestämme mikään oleellinen ei ole muuttunut ja kaikki jatkuu vähän niin kuin ennenkin.

Tosin mistä me tiedämme, jos tämä kaikki nykyinen onkin pelkkää kuvitelmaa! Jos me olemme menneet ihan itseksemme keksimään kokonaisen elämän tai siis  tarkasti ottaen elämiä kaksin kappalein. Olemme pohdiskelleet tätä asiaa vakavan filosofisesti vanhan "jos metsässä kaatuu puu eikä kukaan ole kuulemassa, niin syntyykö ääni" -dilemman pohjalta tarkastellen asiaa monista eri näkökulmista. Onko ylipäätään mahdollista kaataa puu äänettömästi? Tai käykö koskaan niin, että metsuri etätyönä äärettömän äänettömästi ihan pelkällä tahdonvoimalla kaataa puun tai kaksi käymättä metsässä lainkaan? Ja kun tarkemmin ajattelemme, niin mille on yhtään mitään merkitystä sillä, kuuleeko kukaan puun kaatuvan. Puulle luonnollisesti asia on hyvinkin lopullinen, mutta haluaako se välttämättä jonkun paikalle kuuntelemaan romahdustaan? Ja ovatko kuuset jotenkin kuulijahakuisempia kuin vaikkapa koivut eli kaatuuko metsissä enemmän lehtipuita kaikessa hiljaisuudessa kuin kuusia, jotka eivät halua filosofeja pohtimaan tekemisiään.

 
Tämän lisäksi meitä on kiehtonut ajatus siitä, mitä jääkaapissa todella tapahtuu, kun ovi on suljettu. Meillähän ei ole mitään todisteita siitä, että juuri hankitut maitotölkit ja juusto ovat oven takana edelleen, koska emme voi niitä nähdä, kuulla tai haistaa saati koskettaa. Olemme ajoittain harkinneet riistakameran hankkimista, jotta voisimme edes kuvamateriaalin avulla todistaa, että nakkipaketti ei karkaa minnekään sillä välin, kun se on aistiemme tavoittamattomista. Toisaalta voi olla niin, että jääkaapin sisältö on sikäli ovelaa, että se syöttäisi kameralle väärennettyä kuvamateriaalia, jolloin emme sittenkään voisi olla täysin varmoja todellisista tapahtumista.

Muutenkin aistien tavoittamattomissa tapahtuu ihmeellisiä asioita. Esimerkiksi sukkien kohdalla joutuu usein toteamaan, että suljetussa pesukoneessa pyörähdelleestä sukkaparista palaa päivänvaloon vain toinen. Jotain siis tapahtuu, kun emme ole jatkuvassa näköyhteydessä molempiin sukkiin samanaikaisesti. Onko kyseessä samantapainen ilmiö kuin puun kaatuminen tyhjässä metsässä eli sukka ajautuu filosofiseen teleporttiin, jonka kautta se saavuttaa yhteyden johonkin korkeampaan voimaan ja katoaa ikiajoiksi aivan kuin tapahtuu sille mahdolliselle äänelle, jota kukaan ei ole kuulemassa. Missä ovat tallessa kaikki ne äänet, joita kukaan ei ole kuullut?

Toisaalta jos pitäydymme alkuperäisessä ihmettelyssä eli siinä, että mitään ei oikeasti ole, vaan kaikki on mielikuvituksemme tuotetta, niin silloinhan olisi mahdollista, että joku olisi kuvitellut meidätkin. Täytyy todeta, että sillä henkilöllä on kohtuullisen vilkas mielikuvitus, sillä emme aina itsekään usko, mitä kaikkea meille on tapahtunut saatika että joku pystyisi kaiken tämän omassa pienessä mielessään keksimään.

Me päätimme kuvitella, että on kesä ja aurinko paistaa ja vietämme aikaamme leikkimökin kuistilla. Mainio kuvitelma, josta saimme hyvän kuvankin napattua. Meillä on samoilla kaavoilla ommellut vaatteet eli trikoiset sukkahousut ja paita sekä puuvillainen liivihame. Purjon trikooasussa on kuvioina kaikenlaisia öttiäisiä, liivihame on ruudullinen. Täytyy hämmästellä, miten hyvin näinkin eri tavalla kirjavat vaatteet sointuvat yhteen, kun niiden kantaja on kaunis ja suloinen. Pirjon liivihame on Marimekon mansikkaista kangasta ja sen alla on saman valmistajan raitatrikoosta paita ja yksiväriset sukkahousut. Täytyy myöntää, että olemme vallan tyytyväisiä kuvitelmaamme siitä, millaista tänään oli.