13.2. Ällittelyä ja vastarintaa

Maailma on täynnä käsittämättömiä vääryyksiä ja epäkohtia, mutta jostain syystä kukaan ei halua korjata niitä. Sen sijaan kaikenlainen ehjä ja toimiva ollaan tuosta vain valmiita tuhoamaan uudistuksen nimissä. Kyllä me ymmärrämme, että on hauskempaa temmeltää tarpeettomien juttujen kanssa kuin nähdä vaivaa korjatakseen ihan oikeasti jotain, mutta voisiko sen uudistusinnon kanavoida johonkin muuhun kuin meidän arkisten askareittemme hankaloittamiseen.

Erittäin hyvä esimerkki on kuvapalvelu photobucket, jossa keksitään uudistuksia sitä vauhtia, että nykyisin mitään sen tarjoamista mahdollisuuksista ei enää kannata opetella käyttämään, koska parissa viikossa ne ovat jo historiaa ja korvattu jollain toisella jutulla. Tästä voitte päätellä, että meillä on jälleen kerran ongelmia kuvien kanssa, koska opittuamme juuri ja juuri tuoreimman kuvankäsittelylogiikan, se vaihdetaan virtuaalisten hurraa-huutojen kera uuteen ja toimimattomaan. Meille ei ole mitään hyötyä uusista kirjasinlajeista tai mahdollisuudesta järjestää kuvia elokuvamaisiksi esityksiksi, vaikka sellaisia uutuuksia miten tarjotaan. Miksi looginen ja näppärä systeemi piti vaihtaa kaikenlaisella tilpehöörillä kuorutettuun näennäiskäytettävyyteen?

Toinen oikein hallitsemattoman mainio tunarointi on Helsingin Sanomien latistaminen tabloidikokoon. Aikaisemmin meidän medialukutaitomme toimi mainiosti eli ymmärsimme vasemmalla korvalla katsomalla, mikä juttu on meidän lukemisemme arvoinen. Nykyisin ohitamme suuren osan mielenkiintoisia artikkeleja vain siksi, että ne on taitettu (siis sijoitettu paikoilleen) jotenkin omituisesti. Jopa kuolinilmoitukset vaikuttavat pienellä sivulla harmillisesti masentavammilta ja arkisemmilta kuin vanhassa versiossa. Vanhanmallinen lehti oli toimiva ja hyvä, mutta uudistaa vain piti silkasta uudistamisen ilosta. Ei tunnu edes Eino Leinon kirjoittama muistovärssy enää yhtään juhlavalta roskalehtikokoisessa aviisissa.

Toisessa laatulehdessä eli Aku Ankassa on viime kuukausina ollut entistä enemmän uusia hahmoja, joista ei voi olla ollenkaan varma, aikovatko ne jäädä lukijoiden iloksi vai ei. Mitä vikaa on pelkässä Tupussa, Hupussa ja Lupussa? Miksi heille pitää keksiä erilaisia kavereita hämäämään kaavoihinsa kangistuneita lukijoita? Roopelle riittää varsin hyvin vihollisiksi Karhukopla ja Milla Magia, on ihan tarpeetonta tuoda uusia uhkia vanhalle miehelle ja hänen rahoilleen.

Ja jotta meillä olisi oikein vaikeaa, piti kaupassakin jonkun markkinamiehen vinkistä siirtää tavaroita hyllyltä toiselle. Taas joutuu kymmenen hehtaarin kokoisessa hypermarketissa (no voi se olla vähän pienempi) juoksemaan edestakaisin huomatessaan, että juustot on  siirretty ihan väärään paikkaan ja niiden tilalle on sijoitettu vanukkaat. Me emme osta yhtään sen enempää yhtään mitään, vaikka miten joutuisimme etsimään tarvitsemiamme tuotteita toista tuntia.

Meillä on tällaiset pinkit kärpässieniasut, joiden turkoosit vastinparit esittelimme viime viikolla. Pirjolla on melkein tiukkikset eli suoralahkeiset housut, pienesti röyhelöinen tunika ja vinkeä myssy. Purjon asun jujuna on lahkeeseen aplikoitu sieni, joka tekee asusta uniikin ja kätkee samalla kankaassa olleen virheen.