Viime päivinä me olemme rämpineet varsinaisella pettymysten polulla.
Ensimmäinen märkä rätti päin kasvojamme oli tutun kahvilan katoaminen mökkimatkan varrelta. Rakennus oli paikallaan, mutta sen omistajanvaihdoksen myötä sisällöstä oli jäljellä enää kukalliset verhot ja kulahtaneet jakkarat. Vesi kielellä odottamamme höttöleivos loisti poissaolollaan ja sen tilalla nökötti yksinäinen kuivankänkkärä käntynpala. Iloista palvelua ei enää ollut. Vaikka olimme ainoat asiakkaat erittäin autiossa kahvilassa, jouduimme odottamaan pitkän tovin ennen kuin kassatoimihenkilö malttoi lopettaa rupattelun puhelimessa. Ulkomaankielellä.
Naama mutrulla jatkoimme matkaamme miettien sitä, mitä tästä eteenpäin tehdä reittimme tärkeimmän etapin eli taukopaikan kanssa. Käynti käsienpesulla wc-tiloissa oli vahvistanut sen, mitä jo olimme uumoilleetkin eli tätä kahviota fiksu matkaaja välttelee viimeiseen asti. Käytössä oli vain kylmää vettä eikä minkäänlaista käsipyyhettä tai toimivaa puhallinta. Miinuspisteitä ropisi niin paljon, että meidän oli ihan pakko kohottaa mielialaa käväisemällä kesnen matkan maankuulussa sekatavarapuodissa.
Me emme erityisemmin rakasta shoppailemista, mutta jos käytettävissä ei ole masennukseen ensiapuna erittäin hyvin toimivaa kokonaista levyä Fazerin sinistä suklaata, on syytä mennä hypistelemään esineitä, joiden käyttötarkoitus on epäselvä ja joita ei missään nimessä ostaisi kotiinsa täysipäisenä hetkenään. Kuljimme täpötäydessä hehtaarihallissa käytävältä toiselle hämmästellen maailman rumimpia myrkynvihreitä kattiloita ja omituisia ovaaleja seinäpeilejä kohti varsinaista herkkupalaa eli kangasosastoa.
Pettymyksemme oli täydellinen havaitessamme, että ennen niin kiehtovat pitsiä, nauhoja ja koristeita täynnä olleet yllätyspussit oli korvattu epämääräisillä askartelukasseilla. Penkomiseen houkuttelevat kangaspalalaatikot oli piilotettu varmaan takahuoneeseen, koska tilalla oli metritolkulla likaisenruskeaa froteeta ja maastokuvioista kerniä. Teimme vuosisadan ennätyksen ja jätimme kaiken ostamatta.
Lopulta päädyimme kansalliselle standardihuoltoasemalle, jossa autoja ei huolleta, mutta tarjolla on koko maassa tismalleen samanlaisia kanelipullia ja toffeekierteitä. Täydellisen yllätyksettömässä ja steriilissä ympäristössä tulimme siihen tulokseen, että tämä ei ole meidän päivämme, vaikka miten olimme pukeutuneet söpösti ja suloisesti ja olimme toiveikkaina lähteneet matkaan avoimin mielin. Purjolla on trikoomekko, johon on käytetty varmaan viimeinen palanen koirakuvioista kangasta. Sitä tasapainottamassa Pirjolla on pusero, johon on aplikoitu maireasti myhäilevä kissa.
Ai niin, siellä perillä mökillä kaikki oli kunnossa. Pihassa ei ollut yhtäkään sutta valmiina hyökkäämään kimppuumme eikä toisaalta sisällä ainuttakaan hiirtä, joka olisi asettautunut sinne talvehtimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti