keskiviikko 26. syyskuuta 2012

26.9. Vinkeä virkistyspäivä

 09



Me olemme kirjoittaneet tästä jo pari kerta aikaisemminkin, mutta hyvä asia on syytä kerrata uudestaan ja uudestaan ihan siitä ilosta, että siitä löytää  joka vuosi uusia puolia.

Meillä oli kerhossa virkistyspäivä. Semmoisen päivän tarkoituksena on, että kohotetaan yhteishenkeä, ollaan yhdessä kerhon ulkopuolella ja esitetään, että kaikilla on kivaa, vaikka suurin osa inhoaa jokaista hetkeä. Olo on joskus vähän samanlainen kuin jos joutuisi kisaamaan niitä häitten myötähäpeää aiheuttavia, pakonomaisen lystejä leikkejä kokonaisen iltapäivän putkeen ja sen lisäksi kävelemään pitkin metsiä ja pusikoita hyytynyt hymy huulillaan. Kerhon ulkopuolella ei jostain syystä voi olla yhdessä, jos ei samalla ulkoilla. Jokavuotinen ideamme lähteä iltapäiväksi virkistäytymään Ikeaan teilataan välittömästi, vaikka meidän mielestämme siellä kulutettaisiin paljon mielekkäämmin aikaa yhdessä kuin rämpimällä syyskuisessa sademetsässä.

Niin, jostain syystä virkistyspäivä on aina sama asia kuin liikuntapäivä.  Yhteishenki ei millään kohoa, jos ei päästä pururadalle, urheiluopistoon tai vähintään mittauttamaan kuntoa UKK-kävelyssä. Mitä virkistäytymistä se oikein on, että hiki hatussa kiivetään mäeltä toiselle, huhkitaan juoksuradalla ja puuskutetaan jalkapallokentällä muka iloisesti pelailemassa? Joka kerta löytyy joku, joka ottaa sen pelin tosissaan ja kampittaa muita minkä ennättää vedoten reiluun urheiluhenkeen ja toinen, jonka on ihan pakko voittaa, vaikka koko muu porukka yrittää selittää, että ei ole tarkoitus olla paras tai edes parempi, vaan pelkkä peli riittäisi.

Emme suhtautuneet lainkaan suurella innolla ja odotuksenhuumalla tähän päivään, vaikka jokaisen piti varata ulkoiluvarusteet ja ohjeen mukainen reipas mieli. Jostain syystä virkistyspäivänä pitää aina esittää, että jokainen on pirteä ja positiivinen ja rakastaa yli kaiken yhteistä hölkkäämistä kuraisilla kinttupoluilla. Lisäksi piti etukäteen kertoa, aikooko syödä miten monta makkaraa, koska virkistyspäivää kuuluu olennaisena osana laavu ja nuotio, jonka äärellä juodaan haaleaa laihaa mehua ja syödään sisältä kylmää makkaraa. Tietysti pitää muistaa myös kertoa ruokarajoitteistaan, mutta sillä tarkoitetaan vain niitä virallisia rajoituksia kuten laktoosi-intoleranssi ja keliakia eikä suinkaan sienikammoa ja avokadoinhoa. Sillä ei ole väliä, mitä väittää karttavansa, sillä tarjoilu on joka vuosi ihan sama.
 
Siinä makkaransyönnin lomassa pitää katsella ympärilleen ja kehua syksyn värejä sekä etenkin sitä, miten ihanaa on olla ulkona luonnossa sateen piristävästi piiskatessa vaakatasossa eikä suinkaan mukavassa, siistissä, lämpöisessä kerhossa säältä suojassa. Virkistäytymiseen kesken kerhopäivän kuuluu olennaisena osana se, että kokee konkreettisesti olevansa osa luontoa: vaatteet ovat märät, kumisaappaiden suojassa olevat varpaat ovat ainoa kuiva kehonosa ja taukopaikalta autoille on kahden kilometrin kävely, vaikka periaatteessa sinne laavulle olisi päässyt bussilla ihan vierelle. Mutta ei, koska on virkistyspäivä, niin sitä virkistäydytään niin perusteellisesti, että sen tuntee säärissään vielä seuraavanakin päivänä.

Olennaisena osana yhteistä päivää on joku lystikäs kisa, joka on niin hauska, että sitä juontajaksi valittua henkilöä naurattaa jo etukäteen. Hän jakaa hassut hatut tai hyppynarut tai kyniä ja paperia ja sitten pitää leikkiä leikki, jonka perimmäinen tarkoitus on osallistujien nolaaminen. Kukaan ei kuitenkaan saa kieltäytyä olemasta mukana, koska sellaista henkilöä pidetään hankalana vastarannankiiskenä. Niinpä virkistyspäivä aiheuttaa paljon enemmän traumoja kuin mitä se onnistuu osallistujia virkistämään, koska aina löytyy joku, joka ei osaa piirtää sikaa, vaikka miten yrittää. Kisassa parinsa sitten arvuuttelee, että se omituinen möykky paperilla on kivi tai lantakasa tai komposti, vaikka pitäisi nähdä jo korvalla, että possuhan se siinä. 

Päättelitte aivan oikein, me inhosimme päivän jokaista minuuttia. Lopulta kapusimme ruosteisille tikapuille katselemaan maailmaa uudesta suunnasta. Meillä on tälläiset hieman tylsät collegekangashaalarit, joissa ehdottomasti tärkein asia on huppu. Maasto-osuudella olimme sadetamineissa, mutta kuvanottohetkellä oli tilapäinen poutahetki, joten näissäkin pärjäsi. Siellä Ikeassa olisimme voineet tepastella siisteissä mekoissa, nyt piti tyytyä pitämään itsensä edes kutakuinkin kuvauskelpoisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti