Me kohtasimme torstaina Riitta Väisäsen, joka näytti niin paljon Riitta Väisäseltä, että epäilemme hänen olevan tarkoituksellinen ja pitkään mietitty esitys. Riitta oli kaikesta päätellen ollut ostoksilla paikallisessa kauppakeskuksessa ja rupatteli shoppailuretken päätteeksi jonkun tuttavansa kanssa hevosista. Ensin me näimme työpäivään aika hankalasti sopivan eläinkuosisen liehumekon, sitten hurjan määrän hiuksia ja lopuksi kasvot, joihin oli sijoitettu melkoinen määrä kosmeettisia tuotteita. Ei, me emme tuijottaneet moukkamaisesti tai jääneet korvat hörössä kuuntelemaan ravivihjeitä vaan hipsimme ohitseen hiljaa vihellellen ja näyttäen siltä, että joka päivähän sitä Väisäsiä nähdään.
Mahtaakohan Riitta Väisänen aina aamuisin pohtia, että olisiko tänään "se" Riitta Väisänen vai tyytyisikö olemaan ihan tavallinen hiukset poninhännällä farkuissa ja collegepuserossa. Toisaalta, jos ei voi koskaan tietää, pyyhkäisevätkö toimittajat tänään paikalle, niin ehkä silloin kannattaa valita vaatekaapista jotain liehuvaa ja runsasta, mekkoja kahdella röyhelöllä ja rimpsuisia puseroita. Niissä saattaa olla hankala luoda lantaa, mutta ne ovat ihan näppärä asu, jos siinä median edustajia odotellessa huomaa vaikka sokerin loppuneen ja päättää piipahtaa kaupassa esittämässä Riitta Väisästä. Jostain syystä hän muuten laittaa aina silloin silmilleen oikein isot aurinkolasit ihan niin kuin kukaan loisteputkin valaistussa puodissa ei kummastelisi, miten pahimpaan kaamosaikaankin joku luulee tummien linssien jotenkin tekevän huomaamattomaksi.
Meillä ei ole mitään Riitta Väisästä vastaan, mutta meistä on jotenkin mielenkiintoista, että joku kykenee ulkoiselta habitukseltaan olemaan virallisen julkkisroolinsa ulkopuolella ihan samanlainen kuin julkkiksena. Eikö siihen kyllästy? Tai toteuttaako siinä huomaamattaan jotain performanssia, jossa pääosassa on osittain kuvitteellinen henkilö?
Emme kuitenkaan toivo Riitta Väisäsen vastaavan meille, koska emme oikeasti halua tietää hänen syvimpiä tuntojaan, kunhan pähkäilemme. Saattaahan olla, että hän olisi torstaina halunnut meidän pysähtyvän tuijottamaan ja pyytämään nimikirjoitusta tai kaivelevan kassistamme ruisleipää hevosille vietäväksi äärettömän ihailijoitumisemme merkiksi. Me vain kävelimme ohi muina nukkeina ja saatoimme tahtomattamme aiheuttaa vahvan pettymyksen kokemuksen, joka akuuttina stressireaktiona nyt estää Riittaa olemasta "se" Riitta Väisänen.
Tuollasia emme uskalla edes ajatella etenkään nyt, kun esittelemme teille lempiasumme. Tämä nimi on kai nyt sitten se jumpsuite, jollainen kesällä piti olla kaikilla, mutta jota me emme käyttäneet. Käytimme näihin punaista ja kuviollista collegekangasta, jotka on hankittu kangaskauppa Wexleristä. Erittäin poikkeuksellisesti usutimme ompelijaamme vuorittamaan myös hupun, jolloin dinosaurukset kurkkivat aika mukavasti tuolta reunan alta, kun huppu on vedetty päähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti