maanantai 3. syyskuuta 2012

3.9. Miksi ruoka on niin vaikea asia?

SS108642

Otsikolla emme nyt tarkoita ruuan hintaa tai ostamista, vaan ihan yksinkertaisesti sitä, miten ruuasta on kaikenkaikkiaan tehty hurjan hankala asia. Ennen riitti, että teki vaikka riisipuuroa. Kaupasta sai riisit, lehmästä maidon ja sitten keiteltiin aikansa. Lopputuloksena oli puuroa. Riisiä oli tasan yhtä laatua. Nyt superhypermyymälässä on piiiiiiitkä riisihylly, jonka ääressä mielen täyttää melkoinen hartaus. Mistä sitä tietää, että täysjyvää vai hiottua, puuroutuvaa vai pelkästään puuroon sopivaa, irtonaista vai paakkuuntuvaa. Maidoissa sama juttu. Ennen lehmästä sai valkoista maitoa, mutta nykyisin maitokaapin luona mieleen hiipii epäilys siitä, että se muinainen lehmä ei edes osannut kuvitella, mitä kaikkia tuotteita maidosta voidaan tehdä ja vielä kutsua niitä kaikkia maidoiksi. On rasvatonta ja luomua, iskukuumennettua ja pastöroimatonta, kevyttä ja rasvaisempaa. Tee siinä sitten riisipuuroa, kun joudut moneen kertaan valitsemaan jo kahden periaatteessa yksinkertaisen ainesosan ruokaa laitattaessasi monen monta kertaa.

Eikä tässä kaikki! Muinoin kaupasta sai lanttua ja porkkanaa syksyllä, lehtisalaattia vain kesällä ja muutenkin ruokia suunnilleen siihen aikaan kun ne luontaisesti olivat valmiita maasta pois kaivettaviksi tai puusta poimittaviksi. Nyt on sinne tänne putkahtanut etnisiä ruokakauppoja, joista saa ympäri vuoden sellaisia äärettömän tärkeitä asioita kuten peuramakkaraa, katmandulaista maustesekoitusta ja pestoa jostain italialaisesta pikkukylästä. Miten sitä ihminen onkaan tähän asti voinut pysyä elossa ilman kaukomailta tuotuja säilykkeitä, jotka ruokablogien mukaan "kivasti piristävät syksyistä ateriaa". Näin siis silloin, jos haluaa tuhota makunystyränsä jollain yltiövahvalla mausteella, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus lähtömaassaan oli peittää mätänevästä lihasta laitetun ruuan katku. Mutta kun ne ovat nyt muotia ja vain hyvin epäkulinaarinen ihminen tyytyy lihapulliin ja perunamuusiin.

Ruuasta on tehty epäinhimillisen tärkeä asia! Ihmiset vertailevat erilaisia riisejä keskenään tai kilpajuoksevat kauppahalliin kuullessaan, että sinne on tullut jonkun pikkuruisen transsylvanialaisen laakson ainoasta mehiläispesästä kerättyä hunajaa. Sianpotkien taustoja kartoitetaan kuin viinien ikään, sillä nykymuotiin kuuluu, että lihapaketin päällä on tiedot tuottajatilasta ja jonain päivänä varmaan youtube-osoite, josta voi katsoa, miten onnellinen se potka omistajineen oli kirmatessaan perhosten kanssa niityllä.

Ihmiset käyttävät ruuanlaittoon tuntitolkulla aikaa ja hankkivat äärettömän kalliita ja ihan yhtä turhia ruuanvalmistusastioita ja -hilavitkuttimia, joiden avulla aterian valmistamisesta tulee urheilusuoritukseen verrattava kokonaisuus. Viikonlopun aterian valmistaminen alkaa jo viikolla, jolloin suunnitellaan menu ja ryhdytään etsimään juuri oikeita raaka-aineita. Senkin ajan ihmiset voisivat lukea tai ommella tai tehdä palapelejä, mutta ei, kaupoissa pyöritään hyllyjen välissä kartoittamassa valikoimaa. Sunnuntailounasta ryhdytään tekemään jo lauantaina, jolloin alkaa vimmattu kuoriminen, raastaminen, pilkkominen, hauduttaminen ja marinointi, joka kaikki on vain kalpea alkusoitto sille, mitä sunnuntaina tapahtuu eli suunnilleen samat asiat, mutta toisilla raaka-aineilla.

Lopputuloksena on ateria, johon on käytetty käsittämätön määrä aikaa. Ja jos oikein hyvin käy, perheen alaikäinen jäsen toteaa, että tämä on pahaa (siinä hän on muuten pääsääntöisesti oikeassa, kaikesta vispaamisesta, hauduttamisesta, kuutioimisesta ja pariloimisesta huolimatta kaikki ruoka ei maistu hyvältä, vaikka ne raaka-aineet olisi tuotu Taka-Turkmeniasta ohi tullin). Samaan lopputulokseen eli vatsansa täyttämiseen olisi päässyt paljon vähemmälläkin vaivalla ja maailman luonnonvarojen tuhlaamisella, jos olisi noudattanut vanhaa suomalaista lähiruokaperinnettä ja katsonut ikkunasta ulos. Mitä siellä on juuri nyt sellaista, minkä voi syödä. Joskus se on fasaani, joskus hirvi ja joskus peruna, mutta ei koskaan keskikatmandulainen curry.

Me emme katsele ulos ikkunasta vaan seisomme kuistin kaiteella. Purjolla on perhoskankainen liivihame ja siihen erittäin hyvin sopiva lierihattu. Pirjolla on Marimekon kankaita yhdistelemällä aikaansaatu omenanvihreä liivihame. Puuvilla on materiaalina muuten mukava, mutta se rypistyy.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti