Me olemme haaveilleet tästä apinakankaasta kauan. Kuukausien kärttäminen tuotti tulosta ja tässä nämä nyt ovat, vihdoinkin. Saimme paidat aivan viimeisellä hetkellä, sillä epäilemme, että koko kuosi on menossa pois muodista. Nyt pitäisi olla jotain muita eläimiä, kirahveja vaikka. Tai sitten sellaisia laajoja maisemia, jotka eivät sovi meille ollenkaan, koska olemme kohtalaisen suppeita eli paidassamme ei näkyisi kuin pieni osa kaupungista tai pahimmassa tapauksessa pelkkä väriläntti, joka pitäisi tunnistaa järveksi tai laituriksi.
Olemme tänään touhunneet niin paljon, että emme edes muista, missä kaikkialla olemme käyneet. Ainakin kurvasimme poliisiaseman pihaan sen verran vauhdikkaasti, että olimme tölväistä kumoon pitkähelmaisten kansanosaan kuuluvan henkilön, joka oli varannut hameelleen kokonaisen parkkiruudun. Sitten ohitimme kokonaisen jonollisen asiakirjoja jättäviä tai muuten vain aikaansa odotustiloissa viettäviä henkilöitä ja marssimme valmiiden asiakirjojen tiskille. Siellä ei ollut ruuhkaa, joten nyt meillä on uudenuutukainen asiakirja, joka on voimassa vuoteen 2067.
Nopeasta palvelusta riehaantuneina kävimme puodissa nimeltä Puuilo. Puuta emme nähneet kuin muutaman liimapuulevyn verran, mutta iloa siellä oli sitäkin enemmän. Olisimme melkein halunneet ostaa ison sinkkiämpärin, josta olisi saanut mainion roskasäiliön koko vuoden sotkuille. Tulimme järkiimme ja hankimme sen sijaan kontaktimuovia. Sitä tarvitaan ihan kohta, kun kerho alkaa ja täytyy päällystää kerhokirjoja. Tai jos olemme tarkkoja, niin yksi kirja, joka sekin on oikeastaan vihko. Lisäksi hankimme harpin, jolla voi tehdä ympyröitä. Sille on aina käyttöä, jos vaikka haluaa piirtää ilmapalloja.
Nämä hankinnat eivät riittäneet, vaan kiersimme puolet kaupungin reppukaupoista pelkästään siitä ilosta, että kaikissa niissä tuntui olevan sama valikoima. Tänä(kin) vuonna repun tulee olla musta ja täynnä herkästi murtuvia muoviosia. Mustan ohessa voi olla jotain synkkiä värejä kuten likaisenharmaata vihreää ja ummehtunutta violettia. Reppujen sovittaminen ei vaikuttanut olevan kovin tavallista, sillä meitä katsottiin aika lailla ihmetellen, kun hypistelyn ja vetoketjunen kokeilun lisäksi halusimme tietää, miltä reppu tuntuu selässä, saako sen hihnoja helposti säädettyä ja voiko kännykkää ihan oikeasti säilyttää olkanauhaan ommellussa pussissa. Muiden mielestä näköjään riitti, että reppu on soma, viis siitä, onko se selkään aseteltuna tarpeeksi napakka.
Emme kerro, millaisen repun ostimme. Sen sijaan voimme vakuuttaa, että mahtuisimme siihen vallan mainiosti asumaan muutamaksi viikoksi.
Meillä reput on jo "lasten juttuja". Pitää olla olkalaukku. Semmonen, jossa on kissapedon siluetti ja lukee PUMA. Ja maksaa viiskymppiä. Ja hajoaa ennen joululomaa, jos kestää syysloman ohi. Muuten mejän lapset on ollu erittäin vaatimattomia kouluvermeidensä suhteen; menneet samalla repulla monta vuotta, penaalitkin ostin äsken - ties kuinka kauan edellisten ostosta. Kuopuksen muoviosareppu hajosi talvella, ja käytti mieluummin siskonsa vanhoja reppuja loppulukukauden. Että ehkä ne on ansainneet ne Puumansa.
VastaaPoista