keskiviikko 15. elokuuta 2012

15.8. Luovutuskurssi

SS108651

Syksy on kansalaisopistojen kurssien kulta-aikaa. Mekin selasimme kurssitarjontaa vallan täpinöissämme ja löysimme monia erittäin tarpeellisia ja kansansivistäviä kursseja kuten

- afrikkalainen heimotanssi (heimoa ei ole erikseen määritetty, toivottavasti se ei ole mikään kovin sotaisa)
-unelmien puutarha lyhytkurssina (todennäköisesti niille, jotka eivät jaksa unelmoida samasta asiasta kovin pitkään)
- aamujooga klo 10.00 alkaen (nähtävästi aamu-unisille tai muuten vain sellaisille, jotka eivät kovin varhain virittäydy uuteen päivään)
- tuolitanssi (niille, joilla ei ole rytmitajua tai joilla on puujalka itselläänkin)
- tutustu tablettiin (lisätietona oli, että omat tabletit mukaan. Harmi, että eivät tarkentaneet, että nitrot vai iPadit)
- ja sokerina pohjalla: Hawaijin applikoinnin lyhytkurssi, jossa aloitetaan pieni lumihiutaleaiheinen tilkkutyö

Huovutuskurssejakin oli vaikka miten monia, mutta yksi kurssi puuttui jälleen kerran muuten yltäkylläisestä tarjonnasta eli luovutuskurssi. Sitä kaivattaisiin monella eri taholla.

Luovutuskurssihan alkaa perinteisesti verenluovutuksella. Moni ei ole aikaisemmin luovutuspaikalle uskaltautunut, mutta osana kurssia ja hyvin etukäteen valmisteltuna asia sujuu kuin leikki etenkin kun palkaksi saa kahvia ja sämpylän. Kurssiohjelmaan pitää erikseen laittaa maininta, että nämä tarjottavat sisältyvät kurssimaksuun.

Seuraavaksi opiskellaan ja käytännössä harjoitellaan hotellin vastaanotossa avainten luovutusta. Harjoitukset tehdään sekä perinteisillä avaimilla että korttityyppisillä muoviläpysköillä. Tässä vaiheessa käydään läpi tavallisimmat toimet, joita siinä avaintenluovutuksen yhteydessä joutuu tekemään kuten mahdollinen laskunmaksu. Samalla käydään kursorisesti läpi myös muita huoneen luovutukseen liittyviä yksityiskohtia kuten tärkeitä kellonaikoja.

Hankalin osuus kurssia on ehdottomasti morsiamen luovutus sulhaselle. Tässä yhteydessä opetellaan myös luopumaan turhista tavoista eli pohditaan yhdessä, mitä mieltä ylipäätään on morsiamen luovutuksessa, jos morsian ja sulhanen ovat jo vuosia asuneet yhdessä ja matkassa mukana on liuta lapsiakin. Kurssin ohjaaja yrittää luoda uskoa siihen, että perinteinen pohjoismainen tasa-arvoinen tapa kävellä yhdessä alttarille on paljon arvokkaampi kuin keinotekoinen luovutusseremonia. Mikäli kuitenkin päädytään siihen, että luovutus on se ainoa oikea tapa toimia, voidaan harjoitella uusmuotoista juhlakuviota, jossa morsiamen isä luovuttaa tyttärensä ja sulhasen äiti poikansa.

Edistyneemmät kurssilaiset voivat lisäksi tutustua ajoneuvon luovutusilmoitukseen ja ns. vastentahtoisiin luovutuksiin, joissa kohteena ovat olleet Karjala tai Porkkala. Luovutuskurssilla pyritään ensisijaisesti käymään läpi erilaisia  yksilötasolla tärkeitä räätälöityjä luovutuksia, joista olisi kurssilaisille hyötyä arkielämässä samalla tavoin kuin vaikka tuolla blogin alussa mainitusta afrikkalaisesta heimotanssista on kaikille niille, jotka ovat harkinneet oman heimon perustamista ja etsivät nyt sille sopivia liikehtimismuotoja. Uskomme vakaasti, että luovutuskurssille olisi kysyntää siinä kuin hassujen hattujen huovutuskurssillekin.

Meillä ei ole hattuja ollenkaan vaan vaihteeksi oikein tavalliset ja mitäänsanomattomat asut eli melkein samanlaiset punaiset ja harmaat collegepuvut. Tarkka lukija kyllä huomaa eron eli Pirjon puseron helmaan ommellun pienen merkin, joka kertoo, että kyseessä on ilmiselvä merkkivaate.


1 kommentti:

  1. Juuri valittelin, että pitää muistaa olla ilmoittautumatta kansalaisopistoon, kun kumminkin luovuttaisin valitsemani kurssin suhteen kesken talven. Mutta ehkä minun pitäisikin ilmoittautua suoraan luovutuskurssille!

    VastaaPoista