me tarraamme niihin kiinni ja viskomme koko limaisen elukan tulikuumaan veteen.
Ei, me emme ole luonnonsuojelijoita, eläinaktivisteja tai edes lempeitä ja leppeitä nilviäisten ymmärtäjiä. Me olemme juuri nyt pikkuisessa kodissamme kokonaisen villin ja viekkaan kotilopataljoonan saartamia, luonnon armottomien lakien viattomia uhreja, jotka taistelevat olemassaolostaan tai ainakin oikeudestaan kasvattaa pihassaan kukkia.
Sadekesä toi kukkapenkkeihimme etanalaumat (lue: kotilot, koska nämä reppumatkaajat raahaavat kotia selässään). Ensin niitä ei huomannut lainkaan, mutta vähitellen alkoi ensin nokkosiin ilmaantua pitsimäistä reikäkuviota ja kun tarkemmin katselimme, ei etupihalta enää löytynytkään kasvia, jota ei olisi nakerrettu. Nokkosia saa meidän puolestamme syödä ihan niin paljon kuin haluaa, vaikka halkeamiseen asti, mutta muut kasvit pitäisi osata jättää rauhaan. (Ja jos joku älyn jättiläinen nyt vetää sen johtopäätöksen, että meillä olisi kukkapenkeissämme nokkosia, niin hän on uskomattoman oikeassa. Vapautta nokkosille -kasviaktivisteina me poljemme jalkaamme rikkaruohojen oikeuksien puolesta ja voisimme mennä vaikka mielenosoitusmarssimaan, jos pillikkeet ja savikka siten saisivat tasa-arvoisen kohtelun orvkkien kanssa).
Pihatiellä kävellessä jaloissa rapisee mukavasti. Kotilo toisensa jälkeen jää jalkoihimme ja murskaantuu inhasti. Jäljelle jää limainen klöntti, joka muuten takertuu ikävällä tavalla kengänpohjaan. Huolestuneina pohdimme, onko pihamme vallannut joukko juuri niitä vaarallisia lehtokotiloita, jotka hiljalleen syövät kaiken vihreän ja jättävät jäljelle pelkkää tyhjää. Meillä nimittäin sitä vihreää riittää, joten lopputuloksena olisi hyvin paljon autiutta.
Ei, emme aio ottaa kuvaa pihamme jyrsijöistä. Mielestämme ne eivät ole oikeutettuja minkäänlaiseen julkisuuteen. Lähtekööt vaeltamaan jonnekin kauas, mistä nyt ikinä ovatkin meille asti ryömineet. Epäilemme, että joku varsinaiselta lehtokotiloalueelta karkotettu on muuttokuormassaan tuonut myös pihakasvinsa ja niiden multapaakuissa tsiljardeja etananmunia. Kotilot ovat lähteneet levittämään kasvientuhoamisen ilosanomaa ja päätyneet nyt pihaamme asti. Paheksumme syvästi moista toimintaa ja aiomme tehdä siitä lopun. Todennäköisesti käytämme jotain oikein pahanhajuista tislettä, joka karkottaa kotiloiden lisäksi kaiken muunkin ryömivän.
Kuvaan olemme pukeutuneet tällä alueella perinteisesti käytettyyn kotilonmetsästysasuun. Joku voisi sanoa, että suojavaatetuksemme muistuttaa kovasti kylpytakkia, mutta tässäkin kauneus on katsojan silmissä. Ymmärrämme, että jos ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt aitoa ja alkuperäistä kotilonmetsästysasua, niin helposti tietämättämyyttään ja sivistymättömyyttään erehtyy ja pyrkii aikaisempien vaatekokemustensa perusteella luokittelemaan asujamme täysin vääriin kategorioihin. Onneksi päättymättömässä aikuiskasvatussarjassamme voimme valistaa lukijoitamme kertomalla, että joskus he voivat olla varsin väärässä.
Asut ovat froteeta ja ne toimivat kaksijakoisesti. Pirjon takkiin aplikoidun unikon tehtävänä on houkutella tyhmimpiä kotiloyksilöitä lähemmäs ihastelemaan kaunista kukkaa samalla kun Purjon vaatteeseen painetut eläinkuviot toimivat pelottimena. Kotilo joutuu vakavaan ambivalenssitilanteeseen eikä tiedä, paeta vai jäädä. Se turhautuu ja joutuu frustraation valtaan eikä muista syödä. Silloin toivottavasti joku siili tai lintu tulee ja syö sen. Masentunut kotilo on kovin altis joutumaan onnettomuuksien uhriksi, joten lopputulos on suorastaan odotettavissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti