lauantai 4. elokuuta 2012

4.8. Pirjo ja Purjo heräävät palovaroittimen ulinaan

SS108518

Tänä aamuna klo 6.28 me heräsimme omituiseen, tutunoloiseen ääneen. Ensin luulimme, että se on puhelin. Mietimme unisina, että kuka kumma tähän aikaan meitä yrittää tavoittaa. Sitten huomasimme, että puhelin oli mykkä, mutta ääni jatkui kirahtaen uudestaan ja uudestaan. Se ei tullut mistään meidän huoneessamme sijaitsevasta esineestä, vaan jostain oven takaa itsepäisesti toistuen.

Palovaroitin! Se sen täytyy olla. Kummastelimme, että kuka on tähän aikaan keittiössä paahtamassa leipää. Meillä kun saa liedellä käristää melkein mitä tahansa varsin vapautuneesti, mutta jos erehtyy paahtamaan leipää siinä vieressä vaikka miten haaleaksi, saa automaattisesti aikaan palovaroittimen ulvonnan. Sitten tajusimme, että on lauantai eikä keittiössä kaiken todennäköisyyden mukaan pitäisi siihen aikaan enää tai vielä olla ketään. Kyse on siis vakavammasta asiasta kuin mustunut leivänkylki.

Melkoisella haipakalla hyppäsimme lähimpiin vaatteisiin ja ryntäsimme henki kurkussa etsimään palopesäkettä. Eteisessä ei näkynyt savua, nenään ei kantautunut minkäänlaista katkua tai käryä, mutta palovaroitin jatkoi ujellustaan. Keittiössä ei ollut ketään, uuni ei ollut päällä, paahtoleipää ei näkynyt, tulipalosta ei ollut mitään todisteita. Katsoimme varmuudeksi kaikki muutkin lähihuoneet, mutta mitään ei näkynyt.

Pahimmasta kouhkaamisesta selvittyämme ryhdyimme analysoimaan tilannetta. Lukuisista palovaroittimista vain yksi ujelsi. Se ei suinkaan ollut kiinni keittiön katossa vaan eteisessä, jossa ei todellakaan ollut mitään suurhälytyksen arvoista. Tulimme siihen tulokseen, että varoitin oli joko seonnut tai manattu.

Miten vain, se piti saada vaimennettua. Koska emme tähän hätään ennättäneet penkomaan mistään vääriä hälytyksiä antaville palovaroittimille tarkoitettua hiljennysloitsua, kapusimme keittiötikkaille irrottaaksemme varoittimen katosta ja poistaaksemme siitä pariston. Helpommin sanottu kuin tehty. Meillä kun on katto korkealla ja seinät lavealla, joten edes keikkuminen kaikkein korkeimmalla tasanteella ei auttanut meitä ulottumaan palovaroittimeen asti. Siellä se ulvahteli pilkallisesti, kun yritimme varpaillamme seisten ja ovesta tukea ottaen kurottaa kohti korkeuksia. Onneksi hätä keinon keksii ja apu on yhtä lähellä kuin lähin kirjahylly. Keräsimme paksuimmat ja tukevimmat tietosanakirjat, pinosimme ne keittiötikkaille ja kiipesimme uudestaan ylös. Ja kas, kiitos Tiedon Portaiden vuodelta 1966 me vihdoinkin saimme sen vimmatun kirkunan loppumaan.

Sen jälkeen olemmekin katsoneet ansaineemme taas yhden laiskottelupäivän. Kipusimme kuistin kaiteelle viettämään leppeää kesäpäivää, joka meteorologien mukaan on yksi vuoden viimeisimpiä. Kuvassa meillä on varsin näppärät shortsiasut, joille varmaan löytyy käyttöä vielä muutamana muunakin päivänä, sillä nyt on vasta elokuun alku. Pirjon puserossa on perhosia, Purjolla jotain pöllönoloisia olentoja. Salaa me hieman haukottelemme, sillä lauantaisin ei pitäisi joutua heräämään liian aikaisin.

1 kommentti:

  1. Hui, mikä seikkailu teillä taas on ollut! Olen kuullut, että palovaroittimet uikahtelee, kun patteri loppuu, mutta jos teidän varoitin halusi kajauttaa kunnon avunhuudot?

    Meilläkin oli lapsuudenkodissa tuo viisas viininpunainen sarja, Tiedon Portaat :) sitä tuli lapsena paljon lueskeltua, mutta mitään en taida muistaa...

    VastaaPoista