2.8. Vaarallista elämää

Olemme lukuisia kertoja olleet sitä mieltä, että kaikenlainen liikkuminen on vaarallista. Siksi emme erityisemmin juokse maratoneja, tee kieppejä eritasonojapuilla, länkyttele hölkkää tai edes aja rallia, vaikka viimeksi mainittu olisikin varsin hyvin meille sopiva laji. Emme silti harrasta autokilpailuja, koska emme ole päässeet yksimielisyyteen siitä, kumpi olisi kuljettaja ja kumpi lukisi niitä nuotteja, joista emme ymmärrä mitään. Kaasua kyllä haluaisimme painaa molemmat, ja mahdollisimman lujaa.

Emme osaa ajaa polkupyörää, mikä on erittäin hyvä asia, sillä taas tänään saimme kuulla jonkun äksyn kaksipyöräisen heittäneen kuljettajansa asfalttiin varsin vakavin seurauksin. Jalka siinä meni tuhansille mustelmille ja repaleisille ruhjeille. Onneksi pyöräilijän päässä oli ikäluokalleen erittäin epätavallisesti kunnollinen ja napakasti nyöritetty kypärä, joten muilta vakavilta vaurioilta säästyttiin. Kaikki ainekset loppuelämän murskautumiseen olivat olemassa, vaikka lopulta selvittiin säikähdyksellä ja ankealla jomotuksella sekä tietysti lähiympäristön päättömällä tohotuksella ynnä asian suurentamisella megalomaanisiin mittasuhteisiin.

Emme osaa ajaa mopollakaan, sillä meistä se on melkein kuin moottorivetoinen polkupyörä, kiikkerä ja arvaamaton. Lainmukainen mopolla ajaminen vaatii nykyisin teoria- ja ajotunteja sekä teoria- ja ajokokeen läpäisyn, vaikka muinoin luvan mopolla huristeluun saattoi saada sellainenkin, joka ei koskaan ollut koko menopeliä koskettanut saati ajanut. Kaikesta opista ja sivistyksestä huolimatta mopotkin voivat yllättää vaikka ihan kotipihassa. Ei tarvita kuin sateen liukastama savinen pihatie ja hupsista vaan, siellä sitä ollaan ketarat oikosena tai ainakin vaatteet kurassa vain siksi, että ajopeli päätti ottaa hetkeksi herruuden.

Suosittelemme suhtautumaan kaikkiin kaksipyöräisiin terveellä epäluulolla. Meidän mielestämme ei voi olla täysin varmaa, että kahdella pyörällä liikkuva kulkupeli joka tilanteessa pysyy pystyssä. Koko touhussa on mielestämme jotain mystistä, sillä eiväthän esimerkiksi mopot pysäköityinä pysy suorassa kahdella pyörällään vaan kaatuvat ilman tukea. Miten ne siis muka voisivat  olla kaatumatta matkanteon aikana? Tai jos sattuu kaupasta saamaan sellaisen mopoyksilön, jolle on luonteenomaisempaa olla kyljellään kuin pystyasennossa. Saako sitä millään pidettyä vauhdissakaan ajokelpoisena vai hakeutuuko se jatkuvasti makuulle?

Pohdimme tätä synkeää ja vähän pelottavaakin asiaa oikein aurinkoisissa asuissamme. Kankaat ovat Marimekkoa (terveisiä Sulkavan tehtaanmyymälään!). Purjon kangas on tuttua unikkokuosia ja Pirjolla on vähän harvinaisempi krassi-niminen kuviointi. Seisomme tässä perintötuolilla, jonka piti aikanaan siirtyä keittiön puolelle, mutta joka viihtyy niin hyvin kuistilla, ettei sitä ole hennottu siirrellä. Tai voi olla, että tuolin omistaja on vain laiska eikä ole viitsinyt noin 40 vuoteen ryhtyä tuumasta tekoihin.